Prolinen historia
Jätevesiputkistojen muovipinnoitusmenetelmän idea syntyi 1989 Prolinen perustajan Sten Edströmin päässä. Innokkaana veneilijänä hän oivalsi, että muovia, joka on hyvä pitämään veden veneen ulkopuolella, pitäisi myös voida käyttää viemäreissä. Sten Edström innostui ajatuksestaan ja teki monta vuotta työtä sen kehittämiseksi. Idea patentoitiin ja toiminta aloitettiin tosissaan. Ensimmäinen pinnoitushanke suoritettiin Gävlessä v. 1995. Jatketun kehitystyön jälkeen Proline avasi toimiston Karlstadiin, jonka jälkeen seurasi vahvan kasvun kausi.
|
 |
Prolines Matka
1994 Yhtiö perustetaan Gävleen Svensk Rörinfodring AB:n nimellä ja sen omistaa sataprosenttisesti perustaja Sten Edström.
1995 Ensimmäinen työtehtävä
1996 Patentti rekisteröity
1998 Yhtiön nimi muuttuu Svensk Rörinfodring AB:sta Prolineksi
1999 Toiminta Karlstadissa alkaa. Pinnoitusprojekteja koko maassa. Osia Prolinen patentoidusta tekniikasta lisensoidaan Svensk
Rörfodring i Väst AB:lle.
2000 Suoritetaan osakeanti ja Atle Industrier (jonka myöhemmin osti 3i) ostaa 28 %
2002 Toimipiste avataan Tukholmaan
2004
Toimipisteet avataan Jönköping:iin, Lund:iin Malmö:hön, Göteborg:iin ja Lidköping:iin
2005 Toimipiste avataan Linköping:iin, Örebro:hon. Projekteja myös Suomessa.
2006
Pääkonttori perustettiin Tukholmaan, toimipisteet Borås:iin ja Luulajaan.
2007 Toiminta alkaa Norjassa. Proline valitaan Vuoden Yrittäjäksi. Proline saa Carl Bennet AB:hen kuuluvasta Lifco AB:sta uuden
omistajan (100 %).
2008
Toiminta alkaa Tanskassa ja Islannissa.
2009
Toimipiste avataan Espooseen