Växjöhem panostaa pinnoittamiseen
Kustannustehokas ratkaisu Kv Täljstenenille
Proline sai kesän alussa tehtäväkseen pinnoittaa putkia ja johtolinjoja sekä kokoojajohtoja 357 huoneistossa Täljstenenin korttelissa Växjöhemissä. Huoneistot ovat 16 talossa ja jokaisessa talorungossa on kolme sisäänkäyntiä. Kiinteistöt ovat peräisin miljoonaohjelmasta, ja ne rakennettiin 60-luvun puolivälissä, jolloin tehtiin putket ja johtolinjat valuraudasta. Projekti lähti käyntiin syyskuussa 2008 ja sen lasketaan valmistuvan maaliskuussa 2009.
Växjöhem AB perustettiin jo 1945 ja sillä on takanaan pitkä kiinteistöhallinnan perinne. Växjöhemin hallinnassa on yhteensä 6 663 huoneistoa ja noin 50 000 neliömetriä toimitilaa.
– Pinnoittaminen Proline-menetelmällä on erittäin hyvä ratkaisu meille, sillä kunnostimme noin 7-8 vuotta sitten monta kylpyhuonetta, missä vaihdoimme eriste- ja pintakerrokset ja kaivot, sekä suoritimme ilmastointitöitä. Tavanomainen johtolinjan vaihto ei tässä ole vaihtoehto, sillä silloin meidän aikaisemmin suoritetut kunnostuksemme olisivat olleet hukkaan heitettyä rahaa. Nämä huoneistot mukaan lukien olemme tähän asti pinnoittaneet runsaat 800 huoneistoa ja myös eräitä sisäänrakennettuja hulevesijohtoja. Se on kustannustehokas ratkaisu, joka toimii erittäin hyvin, erityisesti ottaen huomioon, että viihtyvyys ja hyvä asuinympäristö säilyvät, Jan Åke Eriksson, Växjöhemin projektivastaava kertoo.