Brf wasa on erittäin tyytyväinen prolineen

 
Loppusyksystä vuonna 2007 päättyi Prolinen Tukholmassa sijaitsevan brf Wasan 80 huoneistojen pinnoitustehtävä. Kiinteistö on rakennettu 1958. Puheenjohtaja Åke Kokkin on erittäin tyytyväinen projektiin.
 
– Saimme ensikosketuksen Prolineen noin puolitoista vuotta sitten LVI-messuilla Älvsjössä. Meidän piti silloin valita tavanomaisen putkiremontin tai pinnoituksen välillä, mutta valinta oli helppo, sillä työt pystyttiin tekemään asukkaiden jäädessä asumaan, ja minimaalisin häiriöin, kertoo Åke Kokkin. Tutkimme myös muita pinnoitusvaihtoehtoja, mutta valitsimme lopuksi Prolinen. Tässä ei ratkaissut niinkään menetelmä, vaan urakoitsija. Saimme jo alusta alkaen vankan luottamuksen ja hyvän kontaktin Prolineen. Hyvä henkilökemia, innokkuus ja henkilökohtainen palvelu antavat hyvän lähtökohdan projektin läpiviemiseksi.
 

– Nyt työ on suoritettu loppuun ja Proline on tehnyt hyvän työn, projekti on sujunut tosi hyvin. Työn tehneet kaverit ovat mukavia ja erittäin ystävällisiä. Oli helppo kerätä avaimet ja tiedottaa asukkaille. Emme ole kuulleet mitään kielteistä jäseniltämme. Lisäksi olemme saaneet nopeasti ja joustavasti suoritetun ratkaisun viemäreillemme, aivan kuten halusimme, lopettaa Åke Kokkin.